Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Maanantain höpinöitä





Tänään poikettiin Kasvihuoneilmiössä, jossa ei olla vähään aikaan käytykään, vaikka se on täällä lähimaastossa. Ainut saalis kyllä tällä kertaa oli nämä kolme valokuvaa ja kanien söpöilyn seuranta.Olihan siellä ihania kirjoja, mutta näillä rahavaroilla ei nyt niihin kuin salaa vilkaistu.






Kahvilla sentään käytiin, mutta sekin muualla. Suht halvalla, kaksi kahvia + kaksi laskiaispullaa yht. 3 e.(Tosin sillä rahalla olisi saanut jo kaupasta paketin kahvia).Mutta "ulkona kahvittelu" onkin vaihtelu-asia, ja samalla sai lukea päivän lehden.







Huomenna taas töihin tuttuun paikkaan ja ylihuomenna toiseen.Sauvalenkillä kävin pitkästä aikaa, ihmeen hyvin se sujui, vaikka olkapää on kipeä ollut. Tosin se "riipaisee" vain määrätyissä asennoissa.Alkaa olla ihan "romuna" kun millon mikäkin paikka on kipeä. Muisto noin 10 vuotta sitten: Olin töissä ja kuunneltiin siellä radiota samalla, niin radiossa sanottiin että: " Jos olet täyttänyt 40 ja heräät jonakin aamuna ja huomaat ettei satu mihinkään, niin olet kuollut" :D
Nauratti jo silloin, kun oli niin "totta".Siitä puhuttiin sitten toisten keski-ikäisten naisten kanssa.





Ulkona oleva kanerva on jo ihan ruskistunut, mutta kuistilla oleva on pysynyt vieläkin punaisena.Ja Busse on aina vaan väsynyt :)







Mallikasta maanantaita!





2 kommenttia:

  1. ♥ Kasvihuoneilmiössä on mukavaa poiketa, vaikkei mitään ostaisikaan :)

    VastaaPoista
  2. Ei ne pienet ilot tarvitse paljoa maksaa;) Ihan katselukin on mukavaa... Ja tuo ikäajatus on hauska ja pitänee paikkansakin;)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)