Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 25. elokuuta 2016

Eipä kummempaa...








Ulkona paistoi aamulla aurinko, nyt on taivas taas harmaa. Sain sentään imuroitua alakerran sekä yläkerran makkarin, vaikka ei alussa huvittanutkaan aloittaa...
Eilen oli ihan mukava ilta siellä lauluharkoissa, kaksi uutta (mutta tuttua) naista oli tullut lisää meiän lauluryhmään eli nyt meitä oli kahdeksan naista.
Seuraavalla kerralla en pääsekkään, koska meitä tältä seudulta kulkee vain kaksi naista, ja tämä ystävä, jonka kyydissä kuljen on silloin lomareissulla. Mies oli sillä aikaa lämmittänyt saunan ja käynytkin siellä, minä menin sitten tultuani pikaisesti. Telkkaria tuli jäätyä sitten katsomaan miehen seuraksi, vaikka elokuva, joka sieltä tuli oli aika ahdistava, onneksi loppu oli onnellisempi.






Mies vei auton aamulla korjaamolle ja nyt joutuu sitä odottelemaan kaupungissa, koska saa sen takaisin. Onneksi hänellä on siellä muutakin menoa tänään, ettei tarvitse pelkästään odotella. Illalla sitten onkin Kylätalon tilaisuus. Nyt sinne on sentään tulossakin porukkaa, viime kerralla kun ei tullut meidän lisäksi ketään... se on monessa kesän jälkeen aina nihkeää tuo alku. Silloin lähdimmekin puolen tunnin odottelun jälkeen itsekin kotiin.






Eilen kun oli aurinkoista ja lämmintä innostuin vielä kitkemään kukkapenkkien reunoja. Ne olikin jo hirveän näköiset, kun ei loppu kesästä enää oikein jaksa innostaa rikkaruohojen nyppiminen, kun kukistakin osa on jo melkein entisiä.
Monista kukista oli jo suurin osa kuihtuneita, keräsin pienen kimpun kukkia sisälle (yläkuvassa). Maa-artisokan kukissa on jo osassa nuput, ne aina syksyllä silmää ilahduttaa, vaan vielä ei ole niiden aika.





Sisällä makkarissa olevista kahdesta vanhasta joulutähdestä on kesän aikana kehittynyt vehreät viherkasvit.










Eipä tässä tämän kummempia.

























4 kommenttia:

  1. Aika jännä toi joulutähden kasvaminen, ihan hyvänkuntoinen on, hieno viherkasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on makkarin ikkunalla kasvanut, tämä on niistä isompi, mutta pienempikin on ihan hyväkuntoinen ja vehreä :)

      Poista
  2. Muistan joskus Pomarkussakin, ettei kokouksessa välttämättä montaa ihmistä ollut arkisin. Ai, sinulla on maa-artisokkaa. Minä niin tykkäsin siitä, koska se kasvaa isoksi kuin auringonkukat. Minulta parisen vuotta sitten jänikset kaivoi mukulat ja mulle jäi vain yksi varsi sitten kesän ajaksi ämpäriin. Ja siihen se sitten jäikin, vaikka niin aikomus oli sille paremmat olot ja suojaukset järjestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin tänne muutettuamme naapurista (joka nyt on tyhjänä) noita maa-artisokan mukuloita, kun silloinen asukas harvensi niitä...en ole oikein osannut niitä ruuaksi käyttää, mutta tykkään kauniista, korkeista kukista :) Joo, ei meitä eilenkään ollut tilaisuudessa kuin viisi henkeä...

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)