Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kauniita kelloja ja vähän muutakin





Mulla taitaa olla addiktio kauniisiin esineisiin. Ja jos niitä on useampi, niin niistähän muodostuu lauma tai kokoelma. Ja varsinkin jos esineillä on joku tarina, niin sitten ne vasta ovatkin mielenkiintoisia.




Yhdessä vaiheessa meille kertyi ihan hirveästi kelloja, joista osa ei tosiaankaan käynyt, mutta ne olivat vaan kauniita :) Jossakin raivaus-puuskassani niitä pistin sitten roskalava-ryhmäänkin ja käyviäkin annoin pois osan.
Siitä huolimatta on niitä vieläkin omiksi tarpeiksi. Kun meillä oli eräs tuttava auttamassa remontissa viime kesänä, niin hän ihmetteli, kun meillä oli olohuoneessa 4 kelloa. ( Kolme seinäkelloa ja pojan pöytäkello, jota poika ei ole halunnut vielä ottaa itselleen). Myöhemmin tulikin ilmi, ettei tällä tuttavalla ollut muuta kuin kännykän kello, joten yhden seinäkellon (joka sivumennen sanottuna oli tullut meille tämän talon mukana) annoimmekin sitten hänelle.





Tällä hetkellä meillä on olohuoneessa 2 seinäkelloa. Molemmat ilmaiseksi saatuja. Mutta nyt niihin kelloihin, jotka aioin esitellä.





Tämä vanha ja käymätön pöytäkello on pelastettu vuosia sitten kirppiksen roskiksesta. Sanoin silloin syyksi sen, että se voisi päästä nuorimman tytön kotileikkiin, kun hän taisi olla silloin kuusi vuotias. Ja kyllä se siellä leikissä varmaan olikin, mutta sen jälkeen minä olen säästänyt sitä koristeena vintin ikkunalla, kun minusta se on niin jotenkin vanhanaikaisen kaunis! Ihanaa kiiltävää puuta.













Se on saksalainen ja merkki on Ruhla Electrick. Takana on teksti 70 jahre Wartburg Automobile.












Toinen kaunis kello on miehen lapsuuskodista peräisin oleva seinäkello, jonka hän sai veljensä kuolinpesästä. Valitettavasti sekään ei käynyt, joten minä irroitin siitä kellotaulun koneistoineen (ovat kyllä tallessa) ja laitoin sisälle vain proosallisen muovikellon. Nyt se mittaa aikaa meidän makuuhuoneessa..













Tämä seuraava taskukello on miehen Venäjän reissultaan ostama. Kaunis on tämäkin ja kunnossa, vaikkei ole tullut nykyisin hänellä käytettyäkään.
Kannessa on kuva hevosvaljakosta.













Kello aukeaa nupista painamalla.














Tämä kaulakello on äitini entinen. Tämäkin aukeaa nupista painamalla. Pinta on kauniisti kaiverrettu.













Muistelisin äidillä olleen tuon kellon 70-luvulla. Oli jossain valokuvassakin.














Tämäkin on toimiva, vedettävä.Piti hakea mahdollisimman vahva suurennuslasi, että sain merkin selville, se oli Leijona ja siinä oli makaavan leijonan kuvakin.
Joskus käytän tuota kaulakelloa koruna, mutta aika vähiin se jää.








Ja sitten muihin asioihin. Eilen oli kaunis piristävä kevätpäivä, auringon voimalla sain siivottuakin ja vaihdettua olkkariin vähän keväisempiä juttuja.Otin pari kuvaakin, mutta kumma kun ulkona oli niin kirkasta niin sisällä näytti kuvassa niin pimeältä. Vaikka muuten näytti ihan kivalta kun sisälle paistoi aurinko, kuvassa ei sitä tunnelmaa tavoittanut :(




























Tänään mies on ollut harkoissa ja juuri alkoi sataa räntää!!! Taas! Eilen illalla en saanut unta kuin vasta yhden jälkeen ja aamulla käynnistyin taas hitaasti. Koiran kanssa tein aika pienen lenkin aamupäivällä, ja oli tosi kylmä ja kova tuuli. Siksi en metsään lähtenytkään. Takaisin tullessa oli jotenkin huono olo ja kauhea nälkä, onneksi pääsin kotiin, ihan tuskanhiki oli ja vähän pyörryttävä olo...luulen että verensokeri oli alhaalla. Parani pikkuhiljaa kun otin heti voileivän, maitoa, vohvelin ja pääsiäiseltä jääneen pikkuisen suklaamunan. Sitten alkoi olla normaali olo ja jaksoin ruveta laittamaan oikeata ruokaa.





En kyllä viitsinyt yksin itselleni sen kummempaa ruokaa laittaa,kuin nuudelia ja vihanneksia, sekä 2 keitettyä munaa + silliä.





Ruuan jälkeen meninkin yläkertaan ompeluhommat mielessä. Miehellä oli taas toinen ruutupaita hajonnut hihan kyynärpään alapuolelta, ja oli puhuttu, että teen siitäkin lyhyt hihaisen. Joten tuumasta toimeen. Muistatte varmaan, että viimeksi tein paidan hihan alaosasta nukelle tämän hameen, kun se alkoi näyttää silmissni hameelta.













No, nyt rikkinäisen hihan jäljelle jäänyt alaosa alkoi näyttää liivihameelta, ja sehän siitä piti nukelle tehdäkin :)















Koristeeksi jostain tyttären vanhasta tunikasta talteen otettua pitsiä ja toisen tyttären lahjoittamista silkkinauhoista pari pientä rusettia.













Tällaista tänään.

6 kommenttia:

  1. Tulipa nukeille kivat mekot. Kyllä kunnon ruoka vaan tekee terää.
    Meillä on vähän vielä lunta, eikä yhtään keväinen ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi eilen lunta ja nyt tulee lisää :( Kivaa vappua kuitenkin !

      Poista
  2. Tulipa nukelle taasi uusi kiva hame:) Ja minua oikein huvitti, että teilläkin ollaan sellaisia kellon ystäviä! Meillä on kanssa monenmoista kelloa seinällä ja joku joskus ihmetteli sitä, meidän seinällä olevien kellojen määrää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun aikoinaan olin kierrätyskeskuksessa töissä, niin siellä kävi nainen, joka keräsi erilaisia seinäkelloja (ja ehkä muitakin), hänellä taisi olla kelloja kuin kellokaupassa :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)