Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 21. joulukuuta 2017

Kokeiluja





Vatsavaivaiset terveiset taas täältä. Luulin jo, että pääsin jo eroon tällä kertaa tästä vatsavaivasta, vaan kun ei :( Mulla oli suunniteltu siivousta täksi päiväksi, vaan ei kyllä yhtään huvittanut ajatus, kun vatsaa kouristeli.







Niinpä päätin ensin kokeilla mikä liina olisi hyvä keittiön pöydälle jouluna. Nythän meillä on muuten siinä ollut vain vahakangas, mutta jouluksi olen yleensä laittanut kangasliinan. Laittelen noita kuvia tähän väleihin, niin jos joku haluaa saa sanoa mielipiteensä :) Muuten meillä on keittiössä punaista ja valkoista.







Vihreä liina ja pinkki pienikuvioinen kaitaliina. Perus jouluista.















Ajattelin, että tää bloggaaminen on melkein pelastanut mun elämäni,kun ajattelee, että erilaisten vaikeuksienkin keskellä pitäisi vaan yksin miettiä niitä, nyt saa aina uutta ajateltavaa täältä blogi-maailmasta.








Vihreä liina, jouluaiheinen pitsiliina ja uudet tuikut
















No, liinojen kokeilun jälkeen, olin sen verran piristynyt, joten päätin imuroida alakerran vaikka väkisin ja matot ravistaa ulkona. Vatsa kyllä edelleen on kipeä. Työvoitto!








Pinkkikuvioinen liina ja tuikkuja
















Valkoinen iso pitsiliina, jonka alla on se vihreä liina.



















Tää viimeinen sinikuvioinen taitaisi sopia paremmin uudeksi vuodeksi...















Minä muuten olin koko ajan luullut, että aatto on lauantaina, miten lienen katsonut kalenteria väärin!! Kun päivätkin menee sekaisin... Eilen kun ystävä toi meille joululahjan, niin silloin se vasta selvisi kun juteltiin.





Fysioterapia-ajan sain siirrettyä, kun huomattiin miehen kanssa, että hällä on kaupungissa labra samaan aikaan, niin ei voi viedä mua tuonne naapurikylälle. Muutenkin tammikuussa on paljon kaikenlaisia lääkäri-ja hammaslääkärikäyntejä kummallakin. Kun miehellä on tekareitten teko ja lisätutkimuksia terveydestä, itsellä on se purukiskon teko ja fys.ter. Ja siitä työ-kokeilustakin pitäisi tulla tietoa tammikuussa. Saa nähdä mitä siitäkin tällä kunnolla tulee...






Kaikki selviää aikanaan. Ja nyt koitetaan keskittyä jouluun :)

4 kommenttia:

  1. Kauniita liinoja olivat kaikki! Noilla kattauksilla tulee niin äkkiä juhlan tuntua:) Toivotaan kovasti että vatsavaivasi helpottaisivat pian ja saisit nauttia joulusta ilman vaivoja♥

    VastaaPoista
  2. Voi kun ikävä jos ei pysty syömään jouluruokia, kun vatsa kipeytyy. Toivotaan että helpottaa ja saat selville mistä johtuu.
    Hyvä kun on liinoja mitä vaihtaa, kun voi helposti tippua ruokaa liinalle. Punainen tai vihreä voi olla eniten jouluista. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Toivottavasti saisi joulun viettää ssuremmitta vatsavaivoitta, sitä toivon.. Toiminnallisia vatsavaivoja ne lääkärin mielestä ovat, eivät vaarallisia, mutta minusta aika ikäviä :(

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)