Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Sekalaista





Löysin tässä joku aika sitten Facesta Värikäs koti - ryhmän, ja kun mulla on enemmän värikäs koti kuin mikään musta-harmaa-valkoinen, pitihän siihen liittyä .
Olen ihastellut siellä kauniita, värikkäitä koteja ja tavaroita, ja jokusen kuvan sinne itsekin laittanut.






Itse en ole juurikaan sisustanut nykyisin, eli aina vaan melko samalta näyttää, kuin ennenkin. Eikä ole kovasti ollut mitään uusia kierrätys-ideoitakaan, vaikka sellaisiinkin ryhmiin FB:ssä kuulun. Esim. Kierrätyspuutarha-, Kierrätysideat-, yms ryhmiin.






Pieni sisustamiseen ja kierrättämiseen liittyvä juttu oli maton korjaus. Muovimatto, joka oli talon mukana aikoinaan tullut, oli toisesta päästä rikki. Leikkasin maton rikkinäisen kohdan yläpuolelta poikki, purin muovikudetta sen verran pois, että sain reilusti solmittua loimilangat, purkaantumisen estämiseksi.
Sen jälkeen kanttasin kummankin pään vihreällä kankaalla. Hyvä tuli ja matto pääsi keittiöön kynnys-matoksi.
















Lopusta maton palasta otin pienen palan josta tein maton nukkekotiin :)






















Muutaman kuvan otin eteisen seinä-"koristeista" eli tauluista ja muusta sellaisesta. Mikki-hiiri taulu, jonka laitoin viime syksy-talvena,kun se sopi eteisen talvi-väreihin, siellä se on edelleen...


















Nämä pienokaiset on vaan niin ihania, että saavat ollakin seinällä :)
















Molemmat taulut ostettu Kierrätyskeskuksesta joskus.







Kauriinpää on myös sieltä, mutta muistaakseni ilmaiseksi...ilmapuntari ei toimi.















MK-peili eli Mäkisen Kuvastimen peili on tullut talon mukana, on ollut aiemmin alakerran saunan pukuhuoneessa, mutta tässä kerran vaihdoin sen eteiseen ja pukkariin tilalle aiemmin eteisessä olleen, ystävän tekemän "pikku-ikkuna"-peilin sinne.















Eteisessä on myös vanha pieni lipasto miehen lapsuuskodista, on ollut aikaisemmin sisällä, josta siirtynyt joskus eteiseen.



















Vanhasta käsityö lehdestä löysin kivan pannulappu-ohjeen...
















... ja yhden teinkin.















Eipä tässä kummempaa, aurinkoista sunnuntaita (ainakin täällä paistaa).

6 kommenttia:

  1. Olethan näppärä. Kyllä näkyy kaikkea kivaa kodissasi, paikat mitä olet blogissa kuvannut. Olen ymmärtänyt, että olet sieltä Turun läheltä, joten kyllä se terrorismi on niin todellista. Ei meidän kenenkään pidä pelkäämään alkaa, elämä on nykyisin tätä. Kaikkea hyvää ja voi hyvin! - Hannay

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Vanhan Turku-Helsinki maantien varrella asun, Helsinkiin taitaa olla kuitenkin lyhyempi matka kuin Turkuun...Kummassakaan ei juuri kyllä tule käytyä :) Poika enemmän käy täällä päin. Samoin sinulle kaikkea hyvää !

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita tavaroita siellä onkaan! Noista matoista tuli hienoja,näppärä kyllä olet♥ Voi miten oli suloinen tuo kuva pikkuisista lastenvaunuissa...taitaa olla melkoinen tovi vierähtänyt tuon kuvan otosta:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan hauska valokuva :) Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Sää olet näköjään tehnyt sen, mikä mun pitäis tehdä, eli tuo rispaantuneen maton korjaus. Mulla on joskus 80-luvulla ostetut pari pientä mattoa, joihin toiseen olenkin sen korjauksen tehnyt. Nyt meinasin joitakin päiviä sitten kompastua toisen maton risaan päähän, niin ensihätään siirsin sen toiseen paikkaan. Nyt pitäis vaan purkaa ja solmia uudestaan siitä kuitenkin ne päät, että pääsisi matto oikealla paikalleen taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, monta vuotta oli tuokin matto vintissä ollut, ennekuin tuli mieleen se korjata :) Yhden toisen maton korjasin samalla tavoin kyllä aiemmin, tai itse asiassa pitkästä tahraisesta matosta otin talteen hyvät/puhtaat kohdat ja kanttasin ne ruusu-kankaalla :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)